Minimalistisia periaatteita työelämässä

Kuulun Y-sukupolveen (vuosina 1980-1995 syntyneet), jonka suhde työhön on merkittävästi erilainen, kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Voisin väittää, että "meille" tietynlainen urakeskeisyys ja vakituisen työpaikan turva ei ole merkittävää osa työsuhdetta. Osana tähän syynä on työelämän muutokset, kuten teollisuuden alojen loppuminen Suomessa ja työnatajien suosima pätkätyö -trendi. Meille ei välttämättä ole mahdollista luoda elämänmittaista uraa yhdessä yrityksessä, toisaalta se ei ole meille edes mieluista.

Y-sukupolvi haluaa tehdä merkityksellistä työtä. Merkityksellisyydellä tarkoitetaan sekä henkilökohtaista merkitystä, yksilöllisesti tyydyttävää työtä, että yhteiskunnallisesti merkittävää "työtä jolla on tarkoitus". Tämä on länsimaissa mahdollista, koska meidän henkiset ja fyysiset resurssimme eivät kulu hengissäpysymistaisteluun. Voimme hyödyntää oman energiamme siihen, että käytämme oman potentiaalimme toisia hyödyttävällä tavalla. 

Vaikka meillä on tähän ideaaliin tilanteeseen mahdollisuus, harva työelämässä toimivista kuitenkaan harjoittaa omaa kutsumuksellista itseään. Uskallan väittää, että raha pyörittää useampia meistä. Tyydymme siihen, että teemme työtä vain saadaksemme rahaa ja elääksemme vapaa-ajallamme nk. "oikeaa elämää". Jos maksimiinsa tehokkaaksi ja taloudelliseksi trimmatulta duunilta jaksamme. Työ kuluttaa meidät fyysisesti sekä henkisesti niin loppuun, että emme jaksa edes unelmoida mistään muusta. Emme näe metsää puilta, kunnes seinä tulee vastaan, jos silloinkaan. 

Yhteiskuntamme on rakentunut jatkuvan kulutuksen varaan. Se on sekä ekologisesti kestämätöntä, mutta myös henkisesti rapauttava suunta elää. Jokainen meistä tietää sen materiahaluamis - tyhjiön, joka ei ikinä täyty. Käytämme koko elämämme siihen, että saisimme lisää ja enemmän. Mitä enemmän meillä on, sitä isompaa tarvitsemme ja sitä kalliimmaksi omistamisemme käy. Haluamme omakotitalon, koska tavaramme eivät enää mahdu kerrostalokaksioon. Maksamme vuokraa varastoista, joissa vanhat kamamme lojuvat. Oletko koskaan ajatellut, paljon sinulla on rahaa kiinni kaikessa omaisuudessasi? Eikö olisi tyydyttävämpää maksaa vain siitä, mitä käyttää ja omistaa se mitä todella tarvitsee? Tiedät kyllä, mitä tarkoitan.

Sama pätee suhteessa työntekoon. Jos rakastaa näpertää puutarhassa, miksi haluaisi olla ison yrityksen henkilöstöjohtaja. Vain rahan ja vallanko takia? 
Entä jos raha olisi vain väline, jonka avulla tehdä rakastamaamme työtä ja tällä tavoin elää palkitsevaa elämää. Tekemällä omaa kutsumustaan vastaavaa työtä, jolla ansaita riittävästi rahaa. Ei ole väärin myöskään rikastua, mutta idea olisi se, ettei itse rikastuminen ole työn motiivi.

Minimalistiseen työntekoon kuuluu, että kun meillä on riittävästi, emme tarvitse enempää. "Kun tiedät mitä todella tarvitset, sinulla ei ole mitään ylimääräistä."